Tapahtumat
Kilpailuoikeudellinen yhdistys järjestää jäsenilleen vuosittain 2–4 seminaaria ajankohtaisista kilpailuoikeudellisista ja -taloustieteellisistä aiheista. Ehdotuksia seminaariaiheiksi voi lähettää yhdistyksen sihteerille. Yhdistys julkaisee verkkosivuillaan tiedot pidetyistä tapahtumista sekä esitysmateriaalin seminaarin jälkeen. Tulevista tapahtumista saa tiedon uusimmasta jäsenkirjeestä, joka toimitetaan jäsenistölle sähköpostitse.
Yhdistyksen aiempia tapahtumia
13.4.2023
Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin 13.4.2023 asianajotoimisto Hannes Snellmanin tiloissa. Kokouksessa valittiin yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi asianajaja Jenni Heurlin. Yhdistyksen hallituksen jäseninä jatkavat asianajajat Martina Castrén (varapuheenjohtaja), Kiti Karvinen ja Arttu Mentula sekä ekonomisti Riku Buri. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Senior Associate Jussi Koivusalo sekä ekonomisti Paula Mäkelä. Yhdistyksen sihteerinä jatkaa asianajaja Minna Siekkinen.
12.12.2018
Yhdistys järjesti pikkujouluseminaarin, jossa Suomen Taksiliitto ry:n lakimiehet Joona Kaunisniemi ja Jenni Välimäki kertoivat heinäkuussa voimaan tulleesta taksialan uudistuksesta ja taksimarkkinoiden vapautumisesta sekä uudistuksen kilpailuoikeudellisista kysymyksistä ja haasteista Taksiliiton kokemusten pohjalta (lataa esitys tästä). Seminaariosuuden jälkeen vuorossa olivat vielä vapaamuotoiset pikkujouluglögit.
31.10.2018
Yhdistys järjesti aamiaisseminaarin, jossa Kilpailu- ja kuluttajaviraston uusi pääjohtaja Kirsi Leivo kertoi uudesta tehtävästään pääjohtajana sekä viraston tulevista painopistealueista, minkä jälkeen käytiin vilkasta keskustelua ajankohtaisista aiheista.
13.6.2018
Yhdistys järjesti kilpailun taloustiedettä käsittelevän iltapäiväseminaarin. Seminaarissa yhdistyksen hallituksen uusi jäsen, ekonomisti Emmi Martikainen (Copenhagen Economics A/S) piti esityksen aiheesta ”Kilpailun läheisyyden merkitys yrityskauppojen vaikutusarvioinnissa” (lataa esitys tästä), ja esitystä kommentoi Kilpailu- ja kuluttajaviraston pääekonomisti Olli Kauppi.
11.4.2018
Tällä päivämäärällä järjestettiin yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous, jossa valittiin yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi asianajaja Kiti Karvinen. Yhdistyksen hallituksen jäseniksi valittiin tutkimuspäällikkö Sanna Syrjälä (varapuheenjohtaja), asianajajat Ilkka Aalto-Setälä, Katia Duncker, Mikko Huimala ja Arttu Mentula sekä ekonomisti Emmi Martikainen. Yhdistyksen sihteeriksi hallitus kutsui OTM Jenni Heurlinin.
Vuosikokouksen yhteydessä jaettiin myös Vuoden Kilpailuoikeustutkielma -tunnustus OTM Henrik Koivuniemelle sekä kutsuttiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston pääjohtaja, VT Juhani Jokinen yhdistyksen kunniajäseneksi.
Lisäksi vuosikokouksen yhteydessä kuultiin vireillä olevan sote-uudistuksen kilpailukysymyksistä. KKV:n pääjohtaja Juhani Jokinen kertoi sotesta KKV:n näkökulmasta (lataa esitys tästä), ja HUS:n hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen aiheesta sosiaaliset perusoikeudet ja kilpailu (lataa esitys tästä).
24.1.2018
Yhdistys järjesti iltapäiväseminaarin verkkoneutraliteetista. Mediasääntelyn päällikkö, VT Janne Holopainen Yleisradio Oy:stä piti esityksen aiheesta ”Tarvitaanko verkkoneutraliteettisääntelyä kilpailusääntöjen lisäksi?” (esitys ladattavissa tästä) ja esitystä va. toimitusjohtaja, VT Marko Lahtinen FiCom ry:stä (esitys ladattavissa tästä).
31.10.2017
Yhdistys järjesti lounasseminaarin KKV:n hankintavalvonnasta, jossa Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkimuspäällikkö Maarit Taurula kertoo julkisten hankintojen lainmukaisuuden valvonnasta KKV:ssa sekä hankinta- ja kilpailuvalvonnan yhtymäkohdista. Taurulan esitys on ladattavissa tästä.
23.5.2017
Yhdistys, Turun yliopisto, työ- ja elinkeinoministeriö ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto järjestivät ”Platform Economy and Cohesion of European Competition Policy” -konferenssin Säätytalolla. Konferenssissa käsiteltiin alustatalouksiin liittyviä kilpailuoikeuden ja -politiikan kysymyksiä kansainvälisten puhujien johdolla. Lisätietoa konferenssista löytyy osoitteesta: https://www.smartworkresearch.fi/fi/platform-economy-and-cohesion-of-european-competition-policy-23-5-2017-2/.
6.4.2017
Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin 6.4.2017. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana jatkaa asianajaja Mikko Huimala. Yhdistyksen hallituksen jäseninä jatkavat tutkimuspäällikkö Sanna Syrjälä (varapuheenjohtaja), asianajajat Ilkka Aalto-Setälä, Katia Duncker, Arttu Mentula ja Mika Pohjonen sekä tutkimusjohtaja Heikki Pursiainen. Yhdistyksen sihteerinä jatkaa asianajaja Kiti Karvinen.
Vuosikokouksen yhteydessä jaettiin ensimmäinen Vuoden Kilpailuoikeustutkielma -tunnustus OTM Viljami Aarbakkelle sekä kuultiin kilpailulain uudistamista koskevan työryhmän mietinnöstä ja täytäntöönpanovaltuuksia koskevasta direktiiviehdotuksesta. Kilpailulakityöryhmän pääsihteeri, työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Virve Haapajärvi esitteli työryhmän mietintöä ja direktiiviehdotusta ja työryhmän jäsen, asianajaja Ilkka Aalto-Setälä piti kommenttipuheenvuoron. Haapajärven esitys on ladattavissa tästä.
29.11.2016
Yhdistys järjesti lounasseminaarin hintasignaloinnista, jossa Kilpailu- ja kuluttajaviraston johtaja Kirsi Leivo kertoi KKV:n näkemyksiä hintasignaloinnista. Leivon esitys on ladattavissa tästä.
15.6.2016
Yhdistys järjesti lounasseminaarin kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista, jossa työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Virve Haapajärvi, joka toimi kilpailuoikeudellisia vahingonkorvauksia koskevan työryhmän sihteerinä ja lakiesityksen esittelijänä, kertoi 19.5.2016 annetun hallituksen esityksen (HE 83/2016 vp) keskeisistä muutosehdotuksista. Haapajärven esitys on ladattavissa tästä.
13.4.2016
Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin 13.4.2016. Yhdistyksen hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Mikko Huimala. Yhdistyksen hallituksen jäseninä jatkavat tutkimuspäällikkö Sanna Syrjälä (varapuheenjohtaja), asianajajat Ilkka Aalto-Setälä, Katia Duncker, Arttu Mentula ja Mika Pohjonen sekä tutkimusjohtaja Heikki Pursiainen. Yhdistyksen sihteerinä jatkaa asianajaja Kiti Karvinen.
Vuosikokouksen yhteydessä Kilpailu- ja kuluttajaviraston erikoistutkijat, KTT Olli Kauppi ja VTT Emmi Martikainen esittelivät KKV:n ekonomistitiimin toimintaa ja KKV:n taloustieteellistä vaikutusarviointia Ruokakesko Oy / Suomen Lähikauppa Oy -yrityskaupassa. Kaupin ja Martikaisen esitys on ladattavissa tästä.
9.3.2016
Yhdistys järjesti lounasseminaarin aiheesta ”Kilpailuoikeuden innovaatiokysymykset käytännössä – esimerkkeinä tuoreet immateriaalioikeuksian koskevat tapaukset”, jossa OTT Juha Vesala kertoi yhdistyksen jäsenille kilpailuoikeuden ja immateriaalioikeuksien rajapinnoista. Vesalan esitys on ladattavissa tästä.
23.11.2015
Yhdistys järjesti lounasseminaarin komission yrityskauppavalvonnasta. Apulaisyksikönpäällikkö Hanna Anttilainen kertoi ajankohtaisia kuulumisia komission yrityskauppavalvonnasta ja antoi hyviä käytännön vinkkejä ennätyssuurelle kuulijakunnalle.
28.10.2015
Yhdistyksen 15-vuotisen taipaleen kunniaksi järjestettiin juhlaillallinen Restaurant Pörssissä. Illalliselle osallistui yli 60 yhdistyksen aktiivista jäsentä ja sen aikana kuultiin puheenvuoroja yhdistyksen toiminnasta ja siinä tapahtuneista muutoksista kuluneen 15 vuoden aikana.
Puheenvuoroja illan aikana käyttivät yhdistyksen puheenjohtaja, asianajaja Mika Pohjonen, yhdistyksen toiminnassa perustamisesta lähtien vaikuttanut hallituksen jäsen, asianajaja Ilkka Aalto-Setälä, yhdistyksen aktiivinen jäsen, markkinaoikeustuomari, OTT Olli Wikberg sekä yhdistyksen kunniajäsen Matti Purasjoki.
28.5.2015
Yhdistys järjesti lounasseminaarin taloustieteestä. Seminaarissa käsiteltiin taloustieteellisen analyysin tekemistä kilpailuoikeudellisissa asioissa. Yhdistyksen hallituksen uusi jäsen tutkimusjohtaja Heikki Pursiainen kertoi mitä taloustieteellisen analyysin tekeminen käytännössä tarkoittaa käyttäen esimerkkinä asfalttikartellin vahinkojen ekonometristä analyysiä.
16.4.2015
Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin 16.4.2015. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana jatkaa asianajaja Mika Pohjonen ja uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin erikoistutkija Heikki Pursiainen. Yhdistyksen hallituksen jäseninä jatkavat asianajajat Ilkka Aalto-Setälä, Katia Duncker, Mikko Huimala (varapuheenjohtaja) ja Arttu Mentula sekä tutkimuspäällikkö Sanna Syrjälä. Yhdistyksen sihteerinä jatkaa asianajaja Kiti Karvinen.
Vuosikokouksen yhteydessä kuultiin asianajaja Tuomas Sarasteen (Asianajotoimisto Hammarström Puhakka Partners Oy) puheenvuoro ”Yritysjohdon henkilökohtainen vastuu kartelleista – Milloin johdon tietoisuus muuttuu yrityksen tietoisuudeksi?”. Sarasteen esitys on ladattavissa tästä.
5.2.2015
Yhdistys järjesti iltapäiväseminaarin aiheesta ”Sitoumusneuvottelut yrityskaupoissa”. Seminaarissa käsiteltiin viimeaikaisia Kilpailu- ja kuluttajaviraston yrityskauppapäätöksiä erityisesti sitoumusneuvotteluiden näkökulmasta sekä suunnattiin katseita hieman myös eteenpäin vähemmistöosuuksien hankinnan tulevaisuuden näkymien merkeissä.
Asko Lindqvistin (Asianajotoimisto Borenius Oy) esitys DAVA Foods Holding A/S / Muna Foods Oy -yrityskauppapäätöksestä ladattavissa tästä. Arttu Mentulan (Asianajotoimisto Merilampi Oy) esitys Uponor Oyj / KWH-Yhtymä Oy -yrityskauppapäätöksestä ladattavissa tästä. Maarit Taurulan (Kilpailu- ja kuluttajavirasto) kommenttipuheenvuoro kilpailuviranomaisen näkökulmasta ja käytännön kokemuksista yrityskauppojen sitoumusneuvotteluista ladattavissa tästä.
2.10.2014
Yhdistys järjesti Viinien markkinamäärittely käytännössä -iltatilaisuuden. Tilaisuus aloitettiin asianajaja Mikko Huimalan ja associate Kiti Karvisen lyhyellä katsauksella relevantin markkinan määrittelyyn ja komission viinejä koskevaan oikeuskäytäntöön, minkä jälkeen viinejä ja niiden keskinäistä korvaavuutta pohdittiin käytännössä Vindirekt Finland Oy:n toimitusjohtaja Kim Moliisin johdolla.
21.8.2014
Yhdistys järjesti lounasseminaarin markkinaoikeuden kesäkuussa 2014 antamasta Valio-päätöksestä. Tapauksen tutkinnasta vastannut tutkimuspäällikkö Sanna Syrjälä Kilpailu- ja kuluttajavirastosta piti mielenkiintoisen esityksen asiasta ja kertoi ennätyssuurelle kuulijakunnalle KKV:n näkemyksiä päätökseen. Sanna Syrjälän esitys ladattavissa tästä.
4.6.2014
Yhdistys järjesti lounasseminaarin aiheesta ”Valtiontukien tuoma kilpailuetu: muutakin kuin teoriaa?”, jossa Eeva-Riitta Mäkelä Asianajotoimisto Borenius Oy:stä käsitteli muun muassa kilpailun vääristymisen käsitettä valtiontukioikeudessa ja toi esiin valtiontukiuudistuksen keinoja kilpailuetujen kitkemiseksi. Lisäksi hän kertoi tapausesimerkkinä Suomen makeisverosta Euroopan komissioon tehdyistä valituksista. Eeva-Riitta Mäkelän esitys ladattavissa tästä.
10.4.2014
Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin 10.4.2014. Yhdistyksen hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Mika Pohjonen ja uudeksi hallituksen jäseneksi tutkimuspäällikkö Sanna Syrjälä. Yhdistyksen hallituksen jäseninä jatkavat johtaja Aki Koponen (varapuheenjohtaja) ja asianajajat Ilkka Aalto-Setälä, Katia Duncker, Mikko Huimala ja Arttu Mentula. Yhdistyksen uusi hallitus kutsui ensimmäisessä kokouksessaan yhdistyksen sihteeriksi OTM Kiti Karvisen.
Vuosikokouksen yhteydessä kuultiin asianajaja Petteri Uotin ja OTM Toni Kalliokosken (Dittmar & Indrenius Asianajotoimisto) puheenvuoro Helsingin käräjäoikeuden marraskuussa 2013 antamista asfalttikartellin vahingonkorvauspäätöksistä. Uotin ja Kalliokosken esitys ladattavissa tästä.
23.1.2014
Yhdistys järjesti Kilpailuoikeudellisen vuosikirjan 10-vuotisjuhlaillallisen Hotelli Kämpin Peilisalissa (Pohjoisesplanadi 29, Helsinki). Illallisen aikana puheenvuoroja käyttivät ylijohtaja Pekka Timonen työ- ja elinkeinoministeriöstä, vuosikirjan julkaisuun koko 10 vuoden ajan aktiivisesti osallistunut markkinaoikeustuomari Pertti Virtanen sekä vuosikirjan päätoimittaja asianajaja Arttu Mentula Asianajotoimisto Merilampi Oy:stä.
23.4.2013
Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin 23.4.2013. Vuosikokous valitsi istuvan hallituksen uudelle toimikaudelle. Hallituksessa jatkavat Katia Duncker (puheenjohtaja), Mika Pohjonen (varapuheenjohtaja), Ilkka Aalto-Setälä, Markku Stenborg, Aki Koponen, Arttu Mentula ja Mikko Huimala. Vuosikokouksen yhteydessä yhdistyksen kunniajäseneksi valittiin Mikko Tulokas.
Ennen vuosikokousta johtaja, KTT Aki Koponen alusti aiheesta ”Taloustiede kilpailuoikeudessa 2000-luvulla – kevyestä yläpilvestä käytännön hyödyntämiseen?”. Puheenvuoroa kommentoi kilpailujuristin näkökulmasta asianajaja Sari Hiltunen.
9.10.2012
Yhdistys järjesti vierailun markkinaoikeuteen. Ylituomari Kimmo Mikkola esitteli markkinaoikeuden uusia tiloja Pasilassa ja piti lyhyen katsauksen markkinaoikeuden ajankohtaisista asioista.
19.4.2012
Yhdistyksen varsinainen vuosikokous järjestettiin torstaina 19.4.2012 Unioninkadun juhlahuoneistossa. Yhdistyksen hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Katia Duncker ja uudeksi hallituksen jäseneksi asianajaja Mikko Huimala. Yhdistyksen hallituksen jäseninä jatkavat asianajajat Ilkka Aalto-Setälä, Mika Pohjonen ja Arttu Mentula sekä PhD Markku Stenborg ja johtaja Aki Koponen. Hallitus valitsi uudeksi sihteerikseen tutkimuspäällikkö Sanna Syrjälän. Vuosikokouksen yhteydessä kutsuttiin KTL Matti Purasjoki yhdistyksen kunniajäseneksi.
Vuosikokouksen yhteydessä kuultiin työ- ja elinkeinoministeriön osastopäällikkö Raimo Luoman lyhyt katsaus Kilpailuviraston, Kuluttajaviraston ja Kuluttajatutkimuskeskuksen yhdistämishankkeesta. Lisäksi vuosikokouksen yhteydessä kuultiin tutkimuspäällikkö Maarit Taurulan alustus Kilpailuviraston kokemuksista uuden kilpailulain soveltamisessa, johon asianajaja Erkko Ruohoniemen antoi kommenttipuheenvuoron asianajokentän näkökulmasta.
29.3.2012
Yhdistys järjesti lounasseminaarin teemana kohtuuton hinnoittelu ja määräävä markkina-asema. Seminaarissa alusti erikoistutkija Juha Karjanlahti Kilpailuvirastosta aiheesta ”Kohtuuton hinnoittelu: puuttumiskynnyksestä tapauskäytännön valossa”. Puheenvuoroa kommentoi legal counsel Nora Steiner-Forsberg Fortum Oyj:stä.
2.12.2011
Yhdistys järjesti lounasseminaarin kilpailu- ja sopimusoikeudesta. Seminaarissa alusti OTT, VT Antti Aine aiheesta ”Kilpailu- ja sopimusoikeuden yhteispeli”. Aine Väitteli kilpailuoikeuden ja sopimusoikeuden rajapinnoista aiemmin tänä vuonna. Puheenvuoroa kommentoi legal counsel Pia Nyholm Neste Oil Oyj:stä.
5.5.2011
Yhdistys järjesti yhdessä Kilpailuviraston kanssa seminaarin aiheesta ”EU:n uudet suuntaviivat kilpailijoiden välisestä horisontaalisesta yhteistyöstä – mikä muuttuu?”. Tilaisuuden pääpuhujana oli Euroopan komission kilpailupääosastolla uusien suuntaviivojen laatimiseen osallistunut Mr. Donncadh Woods ja aiheesta alustivat myös asianajaja Hannu Pokela sekä erikoistutkija, KTT Tom Björkroth.
13.4.2011
Yhdistyksen vuoden 2011 sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 13.4. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Kilpailuviraston ylijohtaja Juhani Jokinen ja hallituksen varapuheenjohtajana asianajaja Katia Duncker. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin asianajaja Ilkka Aalto-Setälä, johtaja Aki Koponen, asianajaja Arttu Mentula, asianajaja Mika Pohjonen ja erityisasiantuntija Markku Stenborg.
Vuosikokouksen yhteydessä Auli Valli-Lintu Valtionvarainministeriöstä alusti aiheesta ”Kilpailuneutraliteetti ja kuntalain uudistus – esitys kuntalain muuttamiseksi”. Puheenvuoroa kommentoivat Jukka Lehtonen Elinkeinoelämän keskusliitto EK:sta ja Pirkka-Petri Lebedeff Suomen Kuntaliitosta.
21.10.2010
Yhdistys järjesti 10. toimintavuoden kunniaksi juhlaseminaarin Ravintola Sipulissa. Illallisen aikana kilpailuoikeuden kehityksestä puheenvuoroja käyttivät oikeusneuvos Mikko Tulokas korkeimmasta oikeudesta sekä EU:n tuomioistuimessa pitkään toiminut markkinaoikeustuomari Nina Korjus. Kilpailuoikeudellisen yhdistyksen ja vuosikirjan toimituskunnan kymmenen viime vuoden toimintaa luotasivat professori, johtaja Petri Kuoppamäki Nokia Oyj:stä ja osakas Arttu Mentula Asianajotoimisto Merilampi Oy:stä.
30.9.2010
Kilpailuoikeudellisen yhdistyksen ja Suomen Teollisoikeudellisen Yhdistyksen yhteinen lounasseminaari käytännön kokemuksista EU:n kilpailusääntöjen soveltamisesta teknologiasopimuksiin. TEM on hiljattain julkaissut selvityksen yritysten väliseen teknologiayhteistyöhön liittyvien kilpailusääntöjen toimivuudesta Suomessa. Seminaarissa alustivat selvityksen laatineet tutkimuspäällikkö Hannele Väisänen Kilpailuvirastosta ja Juha Vesala Helsingin yliopistosta.
21.6.2010
Yhdistystyksen lounasseminaari Baker’sissa. Seminaarissa uusi yhdistyksen hallituksen jäsen, Turun kauppakorkeakoulun kilpailuinstituutin johtaja Aki Koponen alusti aiheesta ”Kilpailun edistäminen katsastusalalla – mitä tästä voidaan oppia?”
20.4.2010
Kilpailuoikeudellisen yhdistyksen vuosikokous 2010 pidettiin Café Ekberg Extrassa. Vuosikokouksen jälkeen Tuomas Mylly alusti immateriaalioikeuden ja kilpailuoikeuden välisistä rajapinnoista, joita Mylly käsittelee myös tuoreessa väitöskirjassaan ”Intellectual Property and European Economic Constitutional Law – The Trouble with Private Informational Power”. Asianajaja Ella Mikkola asianajotoimisto Bird & Bird:stä piti kommenttipuheenvuoron.
24.9.2009
Kilpailuoikeusseminaari yhdessä Kilpailuviraston kanssa. Seminaarissa esitelmöivät Euroopan komission kartelliyksikön entinen johtaja Kirtikumar Mehta sekä tutkija Lisbe Finell. Asianajaja Ilkka Leppihalme piti kommenttipuheenvuoron.
28.4.2009
Yhdistyksen vuosikokous ja seminaari Café Ekbergissä. Seminaarissa esitelmöivät professori Petri Kuoppamäki ja erikoistutkija Lasse Pöyry aiheesta taantuma ja kilpailuoikeus.
7.4.2009
Päiväkahviseminaari ravintola Vespassa. OTT Kristian Siikavirta alusti aiheesta”valtiontukien teoriaa ja tilannekatsaus”.
26.3.2009
Päiväkahviseminaari ravintola Vespassa. Johanna Rihto-Kekkonen TEM:stä puhui Kilpailulaki 2010 -mietinnöstä.
19.11.2008
Lounasseminaari ravintola Vespassa. Yhdistyksen hallituksen jäsen Katia Duncker puhui kartelliasioiden sovintomenettelyä koskevasta komission asetuksesta.
29.4.2008
Yhdistyksen vuosikokous ja seminaari. Seminaarissa hallitusneuvos Elise Pekkala esitelmöi kilpailuneutraliteettikysymyksistä. Hänen esitystään kommentoi johtaja Aki Koponen.
31.1.2008
Iltapäiväseminaari Hotel Arthurissa. Professori Kalle Määttä esitelmöi kilpailua rajoittavien sopimusten itsearvioinnista. Häntä kommentoi ja kertoi käytännön kokemuksista lakimies Peter Karlsson Itella Oyj:stä.
24.10.2007
Lounasseminaari ravintola Vespassa. Hallitusneuvos Kristian Tammivuori alusti kilpailulainsäädännön uudistustyöryhmän tavoitteista.
15.11.2007
Kilpailuoikeudellinen ja kuluttajaoikeudellinen yhdistys järjestivät yhdessä Kilpailu- ja kuluttajaoikeuden rajapinnat -seminaarin WTC:n Marskinsalissa.
22.8.2007
Lounasseminaari ravintola Vespassa. Professori Raimo Lahti: ”Pitäisikö kartellit kriminalisoida? Näkemyksiä puolesta vastaan”.
23.4.2007
Vuosikokous ja seminaari aiheesta uuden hallituksen kilpailupoliittinen agenda, puhujana osastopäällikkö Raimo Luoma KTM:stä.
26.2.2007
Iltapäiväseminaari eurooppalaisen kilpailuoikeuden viimeaikaisista kehityspiirteistä. Puhujana Sari Suurnäkki Euroopan komission kilpailun pääosastolta.
11.10.2006
Lounasseminaari ravintola Vespassa puhujana Kaja Leiger (Attorneys-at-Law Luiga Mody Hääl Borenius) ja aiheena Viron kilpailulainsäädännön uudistuminen.
Copyright © 2022 Suomen Kilpailuoikeudellinen Yhdistys ry. Kaikki oikeudet pidätetään.