Vuosikirja 2017 Kilpailuoikeudellisen yhdistyksen vuosikirja 2017 ilmestyi syksyllä 2018. Kyseinen vuosikirja on järjestyksessään kuudestoista.
Vuoden 2017 vuosikirja keskittyy kilpailuoikeuden ja kilpailun taloustieteen ajankohtaisiin aiheisiin. Vuosikirjassa tarkastellaan esimerkiksi määräävän markkina-aseman väärinkäyttöarviointia erityisesti Euroopan unionin tuomioistuimen Intel-ratkaisun sekä Euroopan komission Googlen hakutoimintoja koskevan ratkaisun valossa. Samoin vuosikirjassa käsitellään myös muita kiinnostavia aiheita, kuten sote-uudistukseen liittyviä ongelmia sekä sosiaalisten perusoikeuksien ja kilpailun yhdistämistä, hintasignalointia ja yrityskaupan ennenaikaista täytäntöönpanoa (ns.
gun jumpingia). Aikaisempien vuosien tapaan vuosikirjassa tarkastellaan myös oikeustapauksia Suomen, Ruotsin ja EU:n tasolla sekä analysoidaan korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytäntöä julkisissa hankinnoissa. Vuosikirjan tarkemman sisällysluettelon löydät
täältä.
Kirjan voi tilata maksamalla 25 euroa yhdistyksen tilille Nordea FI46 1014 3000 2267 18 ja samalla ilmoittamalla postitusosoitteen (tilaaja ja osoite) kirjan päätoimittaja asianajaja Arttu Mentulalle (arttu.mentula@mentulalaw.fi). Myös muita aikaisempia vuosikirjoja on saatavilla 25 euron kappalehintaan.